Venäjän Kirovsk oli mulle ja Sampolle toisen kerran laskukohteena. Arto ja Osku olivat jo neljättä kertaa mestoilla. Tällä kertaa kaikki loksahti sitten kohdalleen eli aurinko paistoi, ei juuri tuullut, pakkasta päivällä alle 10 astetta ja pyydaa oli silmän kantamattomiin. Korpusta ei ollut tietoakaan :)
Vedettiin kolmen päivän setti alueella siten, että eka päivä Big Woodissa ja kaksi seuraavaa 25KM:llä. Kirovskin kaupungin puoleinen keskus oli myös auki, mutta parhaat mestat oli muualla ja yhden hengen korkealla menevää tuolihissiä ei minun kotelo kestänyt kuin yhden nousun. Olipahan pelottava laite. Parhaat siivut saatiin 25KM:llä ja laskettavaa riitti pariksi päiväksi kun ruuhkaa ei ollut. Offaribaanat oli hisseiltä helposti saavutettavissa ja pienellä kävelyllä sai helposti puhdasta linjaa lisää. Lunta oli alueella paljon ja lumivyöryriski oli olemassa. Piti siis miettiä huolellisesti mihin mennään ja mihin ei. Vähän kuitenkin lunta liikkui jossain paikassa, mutta kaikesta selvittiin.
Tällä kertaa Osku travels oli varannut majoituksen kerrostalosta, joka osottautui toimivaksi ja edulliseksi ratkaisuksi. Mainittakoon, että majoituskulut oli 4 yöltä 35/hlö. Hissiliput maksoi 1000 ruplaa päivä eli noin 25 euroa. Tiet oli hyvässä kunnossa joten reilun 900 ajomatka Joensuusta ei ollut ylivoimainen.
Alla kuvia ja video reissusta.

Arto pöllyttelee Big Woodin alueella |
Kirjoittaja iltavalossa Big Wodissa |
Arto |
Big Woodista pääsee Kirovskin kaupungin puolelle melkein laskemalla. Matkalla on hieno kuru josta hyvät maisemat ja värit iltavalossa |
Sampo siirtymällä Big Woodista kaupungin puolelle |
Kiipeämistä 25KM:llä |
Arto, 25KM |
Osku, 25KM |
Sampo, 25KM Kirovsk from Janne Varonen on Vimeo. |